Maalaishiiri selvisi kaupungissa

Viime viikonloppu olikin meikäläisittäin hiukan erilainen. Ensimmäistä kertaa lähdin "merta edemmäs kalaan" eli lähdin myymään vekkutuotteita kauemmas. Tie vei siihen paikkaan, jota eniten suomenmaalla pelkään - Helsinkiin. Toinen Helsingin Käsityökortteli järjestettiin la-su 24.-25.5.2014. Kun tieto tapahtumasta tuli, päätin jo heti, että tämä on se hetki, kun Vekkuliverstas lähtee valloittamaan uusia alueita. Mikään muu tapahtuma ei ole niin oikea kuin Käsityökortteli.

Pahinta tässä oli juuri se, että piti ajaa itse Helsinkiin ja vieläpä parkkeerata siellä. Taskuparkit ja ahtaat parkkitalot on aina minulla kuuluneet vältettävien listaan. Kaupunkiajoa on onneksi tullut hiukan jo Jyväskylässä, vaikka muistikuvani Helsingin miljoonista kaistoista hiukan jännittikin. Varsinainen jännitys iski päälle vasta tapahtumaa edeltävänä iltana. Meillä ei netti toiminut, enkä ollut ehtinyt katsoa reittiä ja parkkitietoja valmiiksi. En jaksanut illalla valvoa pitempään, joten parkkeerauksen suunnittelu jäi väliin. Karttaa sentään juuri ja juuri ehdin vilaista ennen nukkumaan menoa, kun netti palasi toimintaan. Tiesin suurinpiirtein reitin, jos navigaattori tekisi tenät.

Jännitys oli aamulla ihan hirmuinen. Heräsin puoli neljältä ilman herätyskelloa. Eipä tullut mieleenkään ottaa kuvia silloin. Lähtiessä pientä jännityksestä ja töpinöissä olosta johtuvaa kommellusta, mutta matkaan päästiin viimein. Hetken jo luulin, että hajotin auton enkä pääse lähtemään... Mutta matkaan päästiin.

Kun matkaa oli jäljellä vajaa sata kilometriä jännitys tuli ja kasvoi kilometri kilometriltä. Viimeiset 10-5 kilometriä voitaneen puhua jo pienestä paniikista. Silmät suurina, kieli keskellä suuta. Mannerheimintien löysin ja siitä eteenpäin oli paperilla järjestäjien tekemät ohjeet. Matka tuntui pitkältä eikä kuvien mukaisia rakennuksia löytynyt. Tuli tunne, että nyt olen väärässä paikassa. Tuli todellakin olo kuin maalaishiirellä kaupungissa. Lopulta oikean näköisiä risteyksiä löytyi ja se Narikkatorin risteyskin oli helposti tunnistettavissa. Autonkin sain hyvin torille. Kädet hieman täristen ja kylmää hikeä otsalta pyyhkien nousin autosta. Selvisin!!! (vieläkään en tajunnut ottaa kuvia)

Paikka löytyi helposti ja ei kun tavaroiden purkuun. Moni oli jo purkamassa. Naapuriksi tulikin tuttu yrittäjä, se teki olosta hieman "turvallisemman". Jotakin tuttua ihan vieraalla alueella. Toki porukka muutenkin on alkanut käymään tutuksi. Monet yrittäjät olin nähnyt jo Jyväskylän Käsityökorttelissa.

Tavaroiden purun jälkeen lähdettiin naapurin kanssa etsimään parkkitilaa perätysten. Kadunvarsipaikkoja ei löytynyt, joten kellon lähestyessä yhdeksää päätimme mennä parkkitaloon. Siitä huolimatta, että tiesimme hinnan korkeaksi. 38€ tuolta ajalta! Huh! Ja minä kun olin pitänyt kalliina jo 8 euron parkkia Jyväskylässä.. Mutta halli oli tilava ja tyhjä, joten sinne oli helppo parkkeerata. Ja torillekin löydettiin takaisin. Nyt niihin kuviin.

Oma koju lauantai aamuna.

Liki sata yritystä vei yllättävän vähän tilaa.

 Odotukset oli kovat Helsingille. Sen myönnän. Odotukset ei ihan täyttyneet. Olin kuvitellut, että Helsingissä on paljon väkeä. Kyllähän ihmisiä oli koko ajan, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti ja välillä ehti vähän tylsääkin tulemaan, varsinkin sunnuntaina. Välillä tuntui, ettei porukka lähtenyt toista päätyä kiertämään ollenkaan, että jäivät toiseen päätyyn. Muutama kyseli, onko tämä se ja se tapahtuma. Tapahtumia oli useita samaan aikaan, joten sekin varmasti vähensi väkeä Narinkkatorilta.

Yleisön pyynnöstä kuva vekkuemännästäkin. Kuva tosin otettu juuri ennen sulkemisaikaa lauantaina, joten väsymyksen taso ehkä jo hiukan nähtävissä. :D 

Ilma oli lauantaina paahtavan kuuma. Onneksi koju oli osan päivästä rakennuksien takana varjossa. Kaikilla ei sitä onnea ollut. Sunnuntainakin paistoi aurinko, mutta oli jo viileämpää.

Naapurissa oli tosiaan ennestään tuttu yritys. Olimme juuri Keuruun tapahtumassa samassa teltassa. Tomera hattukaupan pitäjä ja ompelija Kuopiosta. HiiA on yrityksen nimi ja tästä pääset tutustumaan tuotteisiin.

Mukana oli muitakin Petäjävedeltä tulleita. Kipriikan Riikka oli ihan lähellä omaa kojuani. Hän tekee hauskoja ja käytännöllisiä tuotteita pääosin kierrätysmateriaaleista. Tutustu Kipriikkaan täällä.

Ehdottomasti paras koju oli sama kuin Jyväskylässä. Minä vaan niin rrrrrakastan vanhoja autoja! Tunnistatko?

Eli Ahdin Tilan kauppa-autohan se siinä. Aivan mahtava! Ja niin pirteä on myyjäkin ja raikkaat tuotteet! Etualalla olevat keppihevoset on tosi suloisia. Ahdin Tilaan pääset tutustumaan täällä.

Kaikenkaikkiaan Helsingin Käsityökortteli ei täysin täyttänyt odotuksia, mutta ei pelkojakaan. Väkeä ei ollut niin paljon kuin odotin, mutta myyntiä kuitenkin sen verran, ettei mennyt täysin persneton puolelle kuten pelkäsin.

Vaikkei rahallisista voitoista voikaan vielä puhua, tämä oli tosi opettavaista ja voitin omat pelkoni. Se on iso juttu! Ajoin Helsingissä ja selvisin. Parkkeerasin Helsingissä ja selvisin. Hiukan navi näytti pitkiä reittejä, joten lyhyt matkakin meni tosi pitkäksi, mutta se ei haittaa. Pientä sekavuutta oli havaittavissa kun alkoi jo liikennemerkit menemään mielessä sekaisin, enkä enää tiennyt mistä saa kääntyä ja mistä ei, mutta selvittiin ilman sakkoja kuitenkin. :) Hiljaa ajaen, muut sai ohitella mistä halusi, en ottanut paineita siitä. Pääasia, että löysin perille.

Opin, mistä kaupunkilaiset ovat kiinnostuneita. Yllätyinkin siitä. Tosin jälkeenpäin ajatellen, onhan se ihan selvä. Muualla Turret ovat olleet enemmänkin The Juttu, mutta Helsingissä se olikin Mirrit.

Ajaminen ei loppujen lopuksi ollut niin paha peikko kuin olin kuvitellut. Eikä se parkkeerauskaan noin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Maalaishiiri selvisi kaupungissa. Helsingissä on nyt käyty ensimmäistä kertaa, muttei viimeistä. Sen lupaan!