perjantai 25. heinäkuuta 2014

Suuria muutoksia

On aika raottaa hiukan verhoa, jonka takaa löytyy yrityksemme tulevaisuus. On tulossa suuria muutoksia.

Vekkuliverstas nimenä osoittautui jo keksityksi. Rekisteröinti on silti aikanaan mennyt läpi, mutta virheitä sattuu meille kaikille. Harmillistahan tämä on, mutta ei suinkaan maailmanloppu kuitenkaan. Vekkuliverstaan nimi tulee muuttumaan elokuun aikana (tai kunhan paperit on tiensä läpi käyneet). Samalla tapahtuu omistajanvaihdos eli yrityksen omistajaksi papereissa tulee vekkuisännän sijaan vekkuemäntä. Samat henkilöt silti menossa mukana edelleen. Uuden nimen julkistamme, kunhan saamme varmistuksen siitä, mikä kolmesta vaihtoehdosta menee läpi.

Uuden nimen myötä tuotevalikoimamme laajenee. Turret ja Mirrit ovat edelleen mukana kuvioissa. Sen lisäksi tuotevalikoimaamme on tulossa paljon uutuuksia. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Toivomme, että tukijamme ja asiakkaamme pysyvät muutoksen myötä edelleen menossa mukana. Jokainen teistä on meille merkityksellinen!






Oikein hyvää kesän jatkoa toivottaa

Vekkuemäntä ja Vekkuisäntä