keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kuulumisia

Aika menee hurjaa vauhtia. Syksyn ja talven odotus aika on mennyt yrittäjyyttä opiskellen ja suuntaa etsien. On tullut monenlaisia muutoksia elämään ja yrittäjyyteen. Paljon on vielä tulossakin. Alkuvuoden aion pyhittää yrityksen kehittämiselle. Nyt joulu vie ajatukset muualle, joten oppien käytäntöönpano saa jäädä alkuvuoteen. Hidas hämäläinen tarvitsee aikaa uusien asioiden optteluun. :)

Vielä on kaksi pitkää viikonloppua myyntitapahtumissa. Ensin to-su Jyväskylässä Toivolan Vanhalla Pihalla ja seuraavalla viikolla la-ke Helsingissä Käsityökorttelissa. Hurjaa menoa. Hiukan jännittää, kun viimeisimmästä myyntitapahtumasta tuli reilusti tappiota (ensimmäinen kerta kun varasin motellin myyntihommaa varten ja sattui juuri huonolle myyntikerralle). Mutta usko on luja. :) Vielä viimeisiä tuotteita tehdäänkin molempiin tapahtumiin.

Tulevana viikonloppuna onkin kiirus. Jyväskylän keikan lisäksi netissä kuhisee. Olemme mukana Käsityökorttelin Joulutempauksessa. Kutsun sinut ja ystäväsi mukaan Käsityökorttelin Jouluun!